Laadukkaat käsinsolmitut matot Merkkimatto liikkeestä

Käsinsolmitun maton hintaan vaikuttavat materiaalien laatu, solmimiseen käytetty aika, nukan tiheys ja valmistusmaa. Kaikki matot ovat erilaisia tekijänsä taidonnäytteitä.

Maton mukaan saat meiltä aitoustodistuksen.

Klikkaa kuva suuremmaksi nähdäksesi mattojen koot ja materiaalitiedot!

Käsinsolmittujen mattojen käyttöönotto ja hoito-ohjeet

Aito käsinsolmittu matto säilyttää arvonsa ja kauneutensa ja kestää kulutusta useita vuosikymmeniä, kun käsittelet sitä oikein.

Käsittele uutta mattoa varovasti ensimmäisten kuukausien ajan. Imurointia tulisi välttää ja mieluummin harjata käsinsolmittu matto pehmeällä harjalla. Maton pohjakudoksen ja nukan on hyvä ensin tallaantua tiiviiksi, sillä se lisää maton kestävyyttä. Imuroi aito matto aina nukan suuntaisesti.

Uudesta matosta lähtee yleensä jonkin verran nukkaa maton lankalaadusta ja nukan pituudesta riippuen. Tämä johtuu siitä, että maton pintaan jää tasoitusleikkauksessa lyhyitä langansäikeitä, jotka vähitellen nousevat pintaan. Alun "nukkaamisvaihe" on siis täysin haitaton ja kuuluu asiaan.

Jos maton päällä on huonekaluja, niitä on hyvä ajoittain siirtää. Mattoa kannattaa myös kääntää, jotta se kuluu tasaisesti.

Laadukas itämainen matto on hyvä sijoitus. Jos mattoa hoidetaan huolella, se saa vähitellen luonnollisen patinan, joka usein yritetään kemiallisesti antaa uudelle matolle. Värit pehmenevät ajan mukana ja pinta tulee kiiltävämmäksi. Sen vuoksi hyväkuntoisen vanhan maton hinta on usein korkeampi kuin uuden.

Puhdistus

Älä piiskaa äläkä ravistele mattoja! Tamppaus löystyttää maton solmut. Myös mattotampparin käyttöä on hyvä välttää. Imurointi ja tuuletus riittävät perushoidoksi. Imuroi käsinsolmittu matto aina nukan suuntaan. Tuuletuksen yhteydessä harjaa kevyesti. Silkkimattoa ei ole suositeltavaa imuroida lainkaan. Kevyt harjaus pehmeällä harjalla riittää irrottamaan pölyn silkin pinnasta.


Pari kertaa vuodessa itämainen matto puhdistetaan perusteellisemmin hiekan ja pohjakudoksiin kaivautuneen lian poistamiseksi. Tämä tapahtuu helpoimmin puhtaassa, vastasataneessa pakkaslumessa. Anna maton ensin viilentyä ulkoilmassa, jotta lumi ei sula siihen kiinni. Levitä tämän jälkeen käsinsolmittu matto puhtaalle lumelle nukka alaspäin ja tamppaa kevyesti pohjapuolelta, jotta nukan sisällä oleva hiekka ja pöly irtoavat. Lopuksi harjaa lumi huolellisesti pois. Lumikäsittely kirkastaa maton värit ja antaa matolle raikkaan tuoksun.

Tahrojen poisto

Tärkeää tahrojen poistossa on toimia nopeasti ennen kuin tahra ehtii imeytyä ja kuivua. Nestemäiset tahrat imeytetään välittömästi esim. pyyhkeeseen tai talouspaperiin. Kuratahrat harjataan varovasti, annetaan kuivua ja harjataan uudelleen. Valtaosa tahroista lähtee miedolla pesuaineliuoksella, joka valmistetaan nestemäisestä pyykinpesuaineesta. Vaikeiden tahrojen kuten rasvan, vahan, tai suklaan poistamiseen voi käyttää trikloretyleeniä tai puhdistettua bensiiniä, joita saa apteekista.


On hyvä testata miten käsinsolmittu matto reagoi liuottimeen kokeilemalla sitä ensin maton kulmaan. Kostuta valkoinen pyyhe kemikaaliin ja taputtele sillä tahraa reunoilta keskelle päin. Vältä hankaamista. Huuhtele mietoon pesuaineliuokseen sekä lopuksi vedellä kostutetulla pyyhkeellä taputtelemalla tahrakohtaa.


Markkinoilla on useita hyviä sisustustekstiilien suoja- ja tahranpoistoaineita, joita on hyvä pitää kotona.


Jos itämainen matto on pahasti tahriintunut tai se on muuten kovin likainen, suosittelemme asiantuntijan suorittamaa pesua, esim. www.viidentahdenmattohuolto.fi. Mattopesulan yhteystiedot saat myös Merkkimatto-liikkeestä.

Koit

Jos epäilet matossasi olevan koita, tutki matto molemmin puolin huolellisesti ja harjaa, imuroi sekä tuuleta se perusteellisesti, mielellään useita päiviä, auringossa tai kovassa pakkasessa. Jos matossa on näkyviä koivahinkoja, on varminta pesettää käsinsolmittu matto ennen korjausta.

Korjaus

Hapsut ja maton reunat ovat usein alttiimpia kulutukselle kuin maton keskiosat. Risaiset hapsut tai kulunut maton reuna kannattaa korjauttaa, ennen kuin vika suurenee. Korjauksissa on syytä kääntyä asiantuntijan puoleen. Hyvin tehty korjaus on usein huomaamaton eikä alenna maton arvoa.

Kesäsäilytys

Jos käsinsolmittu matto halutaan varastoida kesäkuukausien ajaksi, on aiheellista pitää se rullattuna nukka sisäänpäin muoviputkessa viileässä ja kuivassa paikassa. Älä unohda kointorjunta-ainetta. Jos itämainen matto on kesäsäilytyksessä pidemmän aikaa, tuuleta sitä vähintään kerran vuodessa ja lisää kointorjunta-ainetta.

Hanki kestävät käsinsolmitut matot Merkkimatot-liikkeestä

Myymämme käsinsolmitut matot ovat peräisin Kaukoidästä, jossa mattojen tekemisellä on pitkät perinteet ja valmistustavat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Saat lisätietoja ottamalla yhteyttä lähimpään Merkkimatot-liikkeeseesi